Työsektorini ja toimenkuvani sekä kouluttajana toimiminen
Toimin tällä hetkellä valtion hallinnossa tietotekniikan ammattilaisena. Tietotekniikkakouluttajaksi joudun parikymmentä vuotta sitten sattumalta, silloin puhuttiin atk-alasta ja automaattinen tietojenkäsittely oli tulollaan jokaisen työntekijän käyttöön, tarvittiin atk-koulutusta. Olen kouluttanut kymmenen vuotta työpaikallani tietotekniikkaa. Nyt tosin en ole aikoihin joutunut kouluttamaan ketään. Itse olen ollut aikuisopiskelijana kolme ja puoli vuotta. Olen ajautunut niin sanottuun elinikäiseen oppimisprosessiin.
Koulutus ja osaamiseni
Aloittaessani tietotekniikkakouluttajan olin hieman epävarma, koska minulla ei ollut kouluttamiseen koulutuksella hankittua pätevyyttä. Osasin tietotekniset asiat ja sain ammattikouluttajilta muutaman viikon ”hands on” koulutuksen kouluttamiseen, ja siitä sitten työpaikkani koulutus pyörähti käyntiin. Opiskelin aikuiskoulutuksen perusopinnot. Jotenkin jäi kaiveltamaan, että haluan oikean pätevöitymisen kouluttamiseen. Siksi olen nyt tässä ammatillisen aikuiskoulutuksen koulutusputkessa.
Kouluttaessani tietotekniikkaa olen kokenut suurta iloa siitä, että koulutettavani ovat oppineet käyttämään tietotekniikkaa. Parikymmentä vuotta sitten oppilaat olivat todella iloisia kun huomasivat, etteihän tämä nyt niin vaikeaa olekaan. Koulutettavan tulee koulutuksessa huomata, että ”minähän opin!”.
Kouluttajana kasvaminen
Tietotekniikkakouluttajalla täytyy olla fasilaattori tai tukijaryhmä, jonka kanssa voi suunnitella koulutuksen ja jolta ainakin saa selville päämäärät, johon koulutuksella tulee saada valmius työn tekemiseen.Työpaikkakoulutus on suoraa koulutusta työtehtäviin, joten koulutuksen suunnittelu on helpompaa kuin ns yleiskoulutuksissa. Reflektointi on helpompaa, voi seurata, mitkä taidot on opittu, ja mitä täytyy seuraavalla kerralla opettaa tarkemmin, tai jopa muuttaa koulutuksen metodia.
Annikki Järvisen artikkelissa teoksesta Eteläpeltoa. & Tynjälä P: Oppiminen ja asiantuntijuus, nähdään, että kouluttajan ammatillinen kehitys on epäyhtenäinen, dynamisen prosessin kaltainen. Työpaikkakouluttajan kehitys noudattaa epäyhtenäistä kehitystä, joka tapahtuu dynamisesti.
Työpaikkakoulutuksessa on aina asiantuntijoita, jotka auttavat teknisissä asiaoissa. Koulutustaitoihin ja valmiuksiin on kouluttajan itse kouluttauduttava ja omassa kouluttamissa on tehtävä havaintoja , ajattelun ja toiminnan jatkuvaa krittistä reflektointia, jonka tavoitteena on muuttaa omaa käytäntö tai käytännön sosiaalista kontekstia. (Järvinen 1990). Työpaikkakoulutuksessa on oleellista se, että on ongelma, joka opitaan kurssilla ratkaisemaan.
Annikki Järvisen tekstissä käsitellään reflektiiviset prosessit opettajankoulutuksen ja työelämään siirtymisvaiheen aikana. Työpaikkakouluttajalla ei ole varsinaista opiskeluvaihetta ja siitä työelämään siirtymisvaihetta. Kaikki tapahtuu limittäin. Tietotekniikkakouluttaja työpaikaalla toimii teknisen kompetenssin alueella. Työpaikan kouluttajalta ei vaadita niin hyviä kouluttajan ammatillisia kouluttajan taitoja kuin muualla. Kouluttajan tulee itse pitää yllä oman kouluttajataidon tavoiteasettelua korkealla.
A Järvisen opettajan ammatillisen kehityksen dynaaminen prosessimallin olen kokenut työurallani. Typaikkakouluttajana olen kokenut selkeästi uran aloituksen eli indiktoivaiheen, oli selvittävä tilanteista, vähitellen siihen sopeutui ja alkoi reflektoida asiota. Tukea tarvittiin aluksi paljon muilta asiantuntijoilta. Itsearviointi oli aluksi aika kriittistä. Seuraava vakiintumisvaihe olikin jo helpompaa, perustaidot olivat hallinnassa. Oppiaineorientaatiovaiheessa oppi joustavuuteen, kasvavaan experttiyteen ja aktiiviseen kokeiluun, uudelleen arviontiin ja lopulta rutinoitui taidoisssa. Jonkun vuoden jälkeen osallistuin päätöksentekoon kehitysprojekteissa ja tuin kollegoja kouluttamisessa. Kouluttajan tehtävistä siirryin työpaikkani koulutuspäälliköksi.
Ammatillisen koulutuksen ja opettamisen kehitysvisiot
Luulisin, että verkkokoulutus lisääntyy. Voi tehdä tehtäviä silloin kun oppijan on mahdollisuus keskittyä opiskeluun. Oma tiedon etsintä lisääntyy. Opettajan ei oleteta kaatavan tietoa oppijaan, vaan opettaja toimii tiedon etsinnän avustajana.
Käden taidoissa ja muissa vastaavissa tarvitaan myös konkreettista lähiopetusta. Perustaidoissa (esim. räätälikoulutuksessa) kisälli oppipoika –koulutus on edelleen tulevaisuudessakin oppimisen perusta. Minä toimin tällä he
Oma kehittiymis- ja kouluttautumishaasteeni
Minä toimin tällä hetkellä asiantuntijana työpaikkani organisaatiossa ja näen, että organisaatiokehityksessä voin vaikuttaa mm tiimityöskentelyssä, voin olla muutosvastarinnan madaltajana ja voin toimia yhteistyöhalukkaana muiden tiimien kanssa.